Edes jonkinmoista edistystä oli havaittavissa. Viimeksi kun Icarus oli ottanut osaa juhlaan, hänen iltansa oli kulunut lopulta yksin pakkasyössä suruun juomassa. Nyt hän oli kyllä yksin, mutta sisätiloissa, eikä suinkaan suruissaan.
Pettynyt ja aavistuksen katkerakin Icarus kyllä oli. Hän oli niin polleana poikana ajatellut vetäistä kotikenttäedulla European Sim-Game Equestrian Tour:in Tromssan aloituskisat plakkariin, mutta ylpeys kävi arvattavasti lankeamuksen edeltä. Cino oli tuntunut hyvältä, menevältä ja varmalta. Verryttelyssä se loisti. Icarus loisti. Radallakin aina siihen asti kunnes kolmosesteellä Cino aliohjautui — puomit eivät kolisseet, mutta kuumotus oli käynyt ylivoimaiseksi, jolloin Icarukselta tutusti meni pakka sekaisin. Hän ratsasti liikaa seuraavalle esteelle varmistaakseen ettei samaa mokaa kävisi uudestaan, ja kappas keppanaa, sieltähän niitä puomeja sitten satoikin syliin kun Cino häiriintyi apujen sarjatulesta.
Toisaalta tämä oli heidän ensimmäinen starttinsa 160 cm radalla, joten kaksi virhepistettä ja 22. sija 66 osallistujasta meni kyllä kelpo suorituksesta. Cinon tasoksi oli ollut realistinen ajatus 130-140 cm, joten oli jo eräänlainen voitto päästä starttaamaan sen kanssa isojen korkeuksien, nimien ja palkintorahojen kisoisssa.
Mutta voi kun Icarus olisi vain pitänyt hermonsa radalla... Hän ei voinut olla siinä shamppanjaa maistellessaan olla miettimättä, olisiko Kristiansenin nimi näkynyt sijoittuneiden seassa jos pinna olisi vain kestänyt.
Seuraava osakilpailu lähestyi nopeasti. Nyt oli skarpattava, ja nimenomaan omaa päätä, ei hevosta.
