Aloituskilpailun jälkeen Icarus lupasi skarpata. Lupailla saa, mutta toteutukset ovat asia erikseen.
Tötöily alkoi jo ennen osakilpailuun ilmoittautumista, se itsessään kun oli unohtua kokonaan. Kilpaviikonloppu lähestyi, laivalippu oli varattu, lomittaja palkattu... Kesken pakkaamisen mieleen hiipi muistikuva, tai pikemminkin sen puute, ilmoittautumisesta. Pahinta aavistellen Icarus heitti viikattavat housut tuolille ja juoksi selaamaan sähköpostinsa läpi. Juu ei, lähtölistalta puuttui Kristiansen.
Pienten perustelujen päätteeksi Icarus sai kuin saikin itsensä mukaan kisaan vielä ilmoittautumisajan jälkeenkin. Sivalluksena tästä hän joutui kuitenkin starttilistan häntäpäähän.
------
Hermoilijalle aloituspaikka ei olisi voinut olla huonompi. Katsellessaan Edinburghissa muiden ratsastajien ratoja Icarus kerrytti itselleen uskomattomia paineita, sillä vaikka hän ei jännittänytkään itse suoritusta, paineet näyttää olevansa yhtä hyvä — ellei jopa parempi — kasvoivat aivan kohtuuttomiin mittoihin. Kun ratsukko nro 65, Icarus Kristiansen ja Acinonyx, kuulutettiin lopulta radalle, näkyi tunnelmat räväkkinä otteina pärisevän orin ohjista.
Yleisö oli selkeästi jo väsynyttä. Katsomo oli harventunut, ja nekin jotka olivat kohteliaasti jaksaneet katsoa kaikki suoritukset, keskustelivat keskenään ja räpläsivät puhelimia. Icarus ei tiennyt helppottiko se hänen ratsastustaan, vai ärsyttikö vain.
Cino poikitti summerin soidessa. Sitä hermostutti hermostunut ratsastaja, joka hermostui entistä enemmän hermoilevasta hevosesta. Ensimmäinen este ylittyi puhtaasti, mutta hyppy oli sellainen koikkaloikka että onnettarella oli osuutta asiaan. Cino nakkeli jatkuvasti niskojaan vastauksena selästä tuleville tiuskaisuavuille, kuin vastaväitteenä. "Katsotaan kuka nyppii ohjasta, ja ketä" sen pystyi kuvittelemaan sanomaan.
Missä se seuraava este edes oli, miksei niitä voinut liputtaa pohjoismaisittain... Katsomoon se ei ehkä, toivottavasti, näkynyt, mutta ratsastus oli yhtä räpistelyä esteeltä toiselle. Onnenkantamoisia siellä, lykkyä täällä. Puhdas rata olisi ihme, mutta niitähän tapahtui, eikös? Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen tunnelin päässä alkoi näkymään valoa — vielä yksi este ja nollasuoritus olisi plakkarissa.
Suora ja hyvä lähestyminen, check. Cinon katse esteeseen, check. Takaosa alle ja moottoriin ytyä, check. Katse yli, slalomia liikkeeseen, check.
Icarus itse ei huomannut mitään, mutta osaanottava, pettynyt kohahdus yleisössä kertoi kaiken tarpeellisen. Väsähtänyt Cino ei jaksanut enää ottaa takaosaa mukaan vaikka urheasti yrittikin, muutama sentti liian alhaalla riitti ottamaan puomin mukaan.
Kilparatsastajien kyseenalaiseen tapaan Icarus taputti ("läts läts läts!") isolla kädellä orin kaulaa. Hän ei edes yrittänyt hymyillä televisiokameralle, vaan ohjasi ulkokultaisen kehunsa jälkeen ratsun ulos areenalta naama nutturalla. Virhe oli pieni, mutta tällä tasolla sekin oli liikaa: sijaksi tuli 29. Kaukana kärjestä, mutta toisaalta onneksi myös vielä vähän kauempana häntäpäästä.
Ehkä ensi kerralla onnistaisi. Ehkä seuraavaan osakilpailuun tulisi myös osallistuttua ajallaan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti